Fanit kavahtivat Céline Dionin painonlaskua – sitten tähti paljasti syyn

Asema miljoonia levyjä myyneenä pop-ikonina ei aina tuo turvaa kriitikoilta, ja Céline Dion onkin urallaan joutunut kohtaamaan ihmisiä, jotka keskittyvät mieluummin hänen ulkonäköönsä kuin hänen huomattaviin saavutuksiinsa musiikin saralla. Vähän aikaa sitten ”My Heart Will Go On” -kappaleesta tunnetun Dionin fanit parveilivat tämän Instagram-sivulla laihtuneen laulajan kuvia kauhistellen. Huhumylly tähden painonpudotuksesta lähti käyntiin, ja Dionin oli pakko paljastaa syy huolestuttavaan muodonmuutokseensa koko maailmalle.

Saattaa olla, että tähti päätyi ottamaan juoruihin kantaa saatuaan niskaansa erityisen tylyjä ja kehonegatiivisia kommentteja. ”Syö jotain, pliis” on esimerkki Dionin saamasta ryöpytyksestä; ”laihtui liikaa, näyttää ihan luurangolta” on toinen ote hänen ulkonäköään tuomitsevasta kommenttiketjusta. Oli palautteen takana aidosti huolestunut ihminen tai ei, yhdessä ne alkoivat nopeasti kuulostamaan avoimelta body shamingilta, kehon arvostelulta.

Dion on joutunut kokemaan elämässään paljon, mukaan lukien leikkausta vaatineita lääketieteellisiä vaivoja. Ei siis ollut lainkaan yllätys, että hän paheksui ihmisten epäasiallisia kommentteja painostaan ja näennäisestä terveydentilastaan. Siksi tähti kertoikin kriitikoilleen totuuden hätkähdyttävällä tavalla.

ADVERTISEMENT

Showbisneksessä ulkomuodolla on valtavasti painoarvoa, eikä kukaan tiedä sitä Dionia paremmin. Teini-ikäisenä uransa muusikkona aloittanut laulaja sukelsi suoraan ulkonäkökeskeisen alansa sudenkuoppiin lukuisista palkinnoistaan ja vuoden 1988 Euroviisu-voitostaan (kappaleella ”Ne partez pas sans moi”) huolimatta. Kun Dion päätti koettaa onneaan kansainvälisenä tähtenä, määräsi manageri René Angélil hänet ensin muuttamaan imagoaan.

Niinpä nuori Dion kulutti kokonaiset puolitoista vuotta muovaten itseään uudenlaiseksi muun muassa suoristamalla hampaansa. Päätökseen vaikuttivat eittämättä quebeciläisten kotikontujen median julmat kommentit hänen hampaistostaan ja tyly lempinimi ”Canine [Kulmahammas] Dion”.

ADVERTISEMENT

Dion päätyikin suukirurgin veitsen alle ja muutti myös hius- ja vaatetyyliään. Ja koska kanadanranskalainen laulaja ei osannut englantia, oli hänen myös opeteltava kokonaan uusi kieli. Lopulta 18 kuukauden jälkeen Dion ilmaantui kansainvälisten valokeilojen loisteeseen valmiina supertähteyteen. Hänen ensimmäinen englanninkielinen albuminsa, vuonna 1990 ilmestynyt Unison, saikin mainion vastaanoton.

ADVERTISEMENT

Kun vuotta myöhemmin Dion yhdisti voimansa soul-tähti Peabo Brysonin kanssa ja lauloi Disney-hitti Kaunottaren ja hirviön tunnuslaulun, syöksähti kanadalaistähti suoraan maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen. Hänen uusi eponyymi albuminsa oli niin ikään täysi menestys ja myi tuplaplatinaa Yhdysvalloissa. Ja laulaja selvästi luotti Angélilin ulkonäkövinkkeihin; pari nimittäin vihittiin vuonna 1994 huikein seremonioin.

ADVERTISEMENT

Dionin nimekkäin suoritus oli tietysti vasta tulossa. Pari vuotta tunnetuksi tultuaan hän lauloi Titanic-hittielokuvan ”My Heart Will Go On” -balladin, joka nousi listojen kärkeen kautta maailman. ”My Heart Will Go On” toi tähdelle myös parhaan naisen esittämän poplaulun ja vuoden levyn Grammy-pokaalit. Suosio toi kuitenkin tullessaan myös kriitikoita, jotka kohdistivat arvostelunsa mieluummin hänen ulkonäköönsä kuin lahjakkuuteensa.

ADVERTISEMENT

Samoihin aikoihin Dion nimittäin alkoi niittää mainetta myös muotivalintojensa takia – erityisesti hänen uskaliaat iltapukunsa ja yllättävät asukokonaisuutensa punaisilla matoilla saivat osakseen suurta huomiota. Artistin mieleenpainuvimpiin 90-luvun asuihin lukeutuivat muun muassa vuoden 1993 Grammy-gaalan läpikuultava, alusvaatteet paljastava mekko ja vuoden 1999 Oscareissa vilahtanut, väärin päin puettu valkoinen puvuntakki. Juorulehtien kolumneilla näistä tyyliteoista jutun juurta riitti.

ADVERTISEMENT

Tietenkin Dionin oman huomion keskiössä oli tästä huolimatta yhä musiikki, ja hän suolsikin ulos huimat 13 albumia ennen vuosituhannen käännettä. Ei siis ihmekään, että 2000-luvun alussa hän hidasti tahtiaan selvästi, olihan myös hänen yksityiselämänsä välillä melkoista vuoristorataa. Miehensä syöpädiagnoosin musertama artisti sai taas aihetta iloon, kun parin ensimmäinen lapsi, René-Charles Dion Angélil, syntyi alkuvuodesta 2001.

ADVERTISEMENT

Poikansa syntymän jälkeen Dion vaikutti selvästi kypsyneeltä. ”Äidiksi tuleminen kasvattaa aikuiseksi”, kertoi hän VH1-kanavalle vuonna 2002. ”Elämänasenteeni on nyt aivan erilainen.” Vanhemmuudestaan huolimatta artisti ei silti suinkaan lakannut yllättämästä rohkeilla asukokonaisuuksillaan. Vuoden 2003 Billboard Music Awardsissa hän oli sonnustautunut lanteilta avoimeen iltapukuun.

ADVERTISEMENT

Pian ensimmäisen lapsensa saatuaan Dion aloitti uudet hedelmällisyyshoidot. ”Olen pian 40 ja tästä minun on huolehdittava”, hän sanoi haastattelussa People-lehdelle vuonna 2005. ”Pakastettu alkio New Yorkissa on eloon heräämistä odotteleva lapseni.” Itse asiassa lapsia heräsikin eloon kaksin kappalein, sillä vuonna 2010 Dion sai kaksoset Eddyn ja Nelsonin.

ADVERTISEMENT

Vuonna 2013 yhä tunnettu ja menestynyt laulaja täsmensi tuhkimotarinaansa Woman’s Weekly -lehdelle. ”Muistan, kuinka me sisarukset perimme toistemme vanhoja vaatteita – olin nuorin 14 lapsesta!” sanoi hän. ”Minun piti kävellä kouluun ja sieltä kotiin neljästi päivässä, usein keskellä lumimyrskyä, jotka kotikaupungissani Charlemagnessa, Kanadan Quebecissä eivät olleet ollenkaan tavattomia.” Dion myös selvensi, että hän oli nuoruudessaan ollut hyvinkin epävarma ulkonäöstään.

ADVERTISEMENT

”Nuorena tunsin itseni kömpelöksi ja epäitsevarmaksi hampaideni takia. Muistan, etten tuntenut oloani hyväksi enkä näyttänytkään hyvältä”, hän sanoi ja jatkoi: ”Tuntui kuin olisin ollut aivan ulkopuolinen, eikä minulla ollut monta ystävää koulussa. Halusin vain olla kotona sisaruksieni ja vanhempieni kanssa, koska se oli mukavuusaluettani.”

ADVERTISEMENT

Vuotta myöhemmin Dion päätyikin tuomitsemaan kiusaamisen Quebecissä sijaitsevan hyväntekeväisyysjärjestö Fondation Jasmin Royn videolla. Hän kertoi omista kokemuksistaan ranskaksi: ”Koska minuakin kiusattiin koulussa, ymmärrän hyvin nuorten hädän.”

ADVERTISEMENT

Vaikka Dionin loistokas ura esiintyjänä jatkui, koki hän elämänsä järkytyksen vuonna 2016. Tammikuussa hänen miehensä kuoli syöpään, ja vain kahden vuorokauden sisällä menehtyi myös hänen veljensä Daniel samaan sairauteen.

ADVERTISEMENT

Vastoinkäymisistään huolimatta Dion kertoi saman vuoden lopussa sinnittelevänsä niin hyvin kuin pystyi. ”En voi elää mieheni menetystä ja lasteni isättömyyttä murehtien”, hän kuvaili Page Six -tabloidille. ”Minun on jatkettava elämää pää pystyssä tapani mukaan. Kulje pystypäin, ole positiivinen, valitse taistelusi huolella, tee parhaasi, elä päivä kerrallaan äläkä huolehdi tulevasta. Ja muista, että mikään ei ole täydellistä, eikä kaikki, mitä haluat, aina toteudu.”

ADVERTISEMENT

Dion myös sukelsi syvemmälle muotimaailmaan menetettyään miehensä ja veljensä. ”Olen aina rakastanut muotia, mutta luulin, että jos en vielä nelikymppisenä ollut päässyt muotialalle, en pääsisi sille koskaan”, kuvaili hän australialaislehti Stellarille. ”Mutta arvatkaapas mitä? Pääsinpäs! Ei ole koskaan liian myöhäistä uskoa itseensä ja olla parhaiten pukeutunut.”

ADVERTISEMENT

Vuonna 2018 Dion lanseerasikin Célinununun, sukupuolineutraalin lastenvaatemalliston. Mainosaineistonsa mukaan Célinununu haluaa ”vapauttaa lapset poikien ja tyttöjen perinteisistä rooleista”. Merkki pyrkii vaatteistonsa kautta myös ”auttamaan nuoria omaksumaan yhdenvertaisia arvoja ja samalla antamaan heille vapauden vahvistaa yksilöllisyytensä voimaa keskinäisen arvostuksen avulla”.

ADVERTISEMENT

Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, ennen kuin ihmiset alkoivat kommentoimaan Dionin omaa ulkonäköä. Esimerkiksi tähden tammikuussa 2019 Instagramissa julkaisemat kuvat saivat osakseen vaihtelevaa palautetta. ”Hyvänen aika, mitä sinulle on tapahtunut, Céline??!? Näytät nälkiintyneeltä!” kauhisteltiin yhdessä kommentissa. Joku toinen oli sitäkin suorasukaisempi: ”Pitäisi lihoa pari kiloa. Näyttää liian laihalta.”

ADVERTISEMENT

Yksi ihailija vaikutti sentään aidosti huolestuneelta Dionista. ”Lihoisitpa vähän, alat näyttämään sairaalloiselta. En halua kuulostaa ilkeältä – olen suuri fani – mutta haluan, että elät pitkään. Olet rakas”, seuraaja kirjoitti Dionia voimapuvussa esittävän kuvan alle.

ADVERTISEMENT

Toiset olivat selvästi tuomitsevampia. Eräs kommentoija muun muassa kirjoitti, että Dionin painonpudotus ”sai hänet riippuvine nahkoineen näyttämään 20 vuotta vanhemmalta”. Toinen taas otti esille Dionin roolin L’Oreal Paris -kauneusmerkin uusina kasvoina. ”En ymmärrä L’Orealiakaan”, sanoi hän Instagramissa. ”Ei ole hyvä tuoda esille naisia, jotka näyttävät siltä kuin heillä olisi syömishäiriö.”

ADVERTISEMENT

Vuoden 2019 tammikuun lopussa Dion viimein tuomitsi julkisesti painoaan parjanneet kommentoijat. ”Teen tämän itseni takia. Haluan tuntea oloni vahvaksi, kauniiksi, naiselliseksi ja seksikkääksi”, hän kertoi Dan Wootton Interview -podcastille. ”Jos itse tykkään siitä, en halua puhua siitä. Älä vaivaudu. Älä ota valokuvaa. Jos tykkäät siitä, olen kanssasi. Jos et, jätä minut rauhaan.”

ADVERTISEMENT

Edes Dionin avautuminen ei kuitenkaan saanut hänen painoonsa kohdistuvia kommenttivirtoja ehtymään joka ikinen kerta, kun hän julkaisi uuden kuvan Instagramissa. Monet huomautukset alkoivat olla entistäkin julmempia. ”Olen lähemmäs 70-vuotias, ja sinulla on enemmän ryppyjä kuin minulla. Liho vähän ja hae jotain henkistä tukea, koska miehesi kuoleman jälkeen sinusta on tullut kamala friikki”, eräs häijyimmistä trolleista raapusti hänen sivulleen maaliskuussa 2019.

ADVERTISEMENT

Kun sitten Dionia haastateltiin työstään L’Orealin parissa huhtikuussa 2019, otti hän jälleen puheeksi kiusaamisen. ABC-televisioyhtiön toimittaja Deborah Robertsin juontamassa lehdistötilaisuudessa hän käsitteli itseluottamusta aikuisena ja asioita, jotka sen kasvattamiseksi oli nujerrettava.

ADVERTISEMENT

Kävi ilmi, että Dion ei ollut ollut tyytyväinen kehoonsa teininä. ”Niinkin nuorena painin epäitsevarmuuden ja rumuuden tunteiden sekä hammasongelmien kanssa”, hän kertoi toimittajille. ”Olin hyvin, hyvin laiha, ja minua kiusattiin koulussa.” Mutta vaikka kriitikot eivät olleet kadonneet mihinkään, Dionin itsetunto oli nyt kohdallaan.

ADVERTISEMENT

Järkkymätön Dion paljastikin medialle: ”Koskaan oloni ei ole ollut näin varma. Ja kun olosi on varma, tunnet itsesi myös vahvaksi. En ole koskaan tuntenut olevani yhtä kaunis ja voimakas – ja luulen todella, että paras on vielä edessä.”

ADVERTISEMENT

Keskustelun aikana Dion myös mainitsi edesmenneen miehensä ja kuinka tämän tuki oli polkaissut hänen uransa käyntiin. ”Angélil toi minut ja vanhempani tänne Vegasiin. Hän oli uhkapeluri, mikä oli onnenpotku, koska kukaan muu ei olisi suostunut koettamaan onneaan pienen ruman laiheliinin kassa”, vitsaili hän.

ADVERTISEMENT

Viimein, samoihin aikoihin lehdistötilaisuuden kanssa, Dion paljasti perimmäisen syyn painonpudotukseensa. Onneksi kyse ei ollut mistään sen vakavammasta kuin uudesta baletti-innostuksesta. ”Tanssi on ollut minulla geeneissä koko elämäni”, artisti selitti People-lehdelle.

ADVERTISEMENT

Vaikka balettitunnit olivatkin Dionin ”unelmien täyttymys”, olivat ne hänelle myös ”erittäin vaikeita”. Silti tähti antoi tanssille kaikkensa. ”Harjoittelen balettia neljästi viikossa”, mainitsi hän samaisessa haastattelussa. ”Ihmiset sanovat, että olen laihtunut paljon, mutta baletti vaatii työtä. Liikun paljon, ja laihtuminen on siitä seurausta.”

ADVERTISEMENT

Selityksestään huolimatta sai Dion yhä osakseen jatkuvaa kritiikkiä painostaan. Kun hän vaikkapa julkaisi kuvia valmistautumisestaan muotia juhlivaan Met Galaan, arvosteltiin häntä sanoin ”syö jotain, pliis” ja ”laihtui liikaa, näyttää ihan luurangolta”.

ADVERTISEMENT

Onneksi monet faneista myös ilmaisivat tukensa Dionille. ”Te kaikki valitatte hänen painostaan, mutta hänen äänensä on yhä mahtava. Miltä teistä tuntuisi, jos joku kommentoisi teidän postauksianne ja arvostelisi teitä mistä tahansa syystä?” tokaisi eräs tähden puolustajista. ”Olit sitten liian laiha tai liian lihava, kaikki ilmaisevat siitä aina mielipiteensä. Minusta hän näyttää hyvältä ja onnelliselta”, sanoi toinen.

ADVERTISEMENT

Erityisesti yksi Dionin Instagram-kuvista muodostui varsinaiseksi trollimagneetiksi. Kesäkuussa 2019 laulaja julkaisi valokuvan, jossa hänen yllään olevassa T-paidassa lukee ”FOMO”. Kuvatekstissä kysyttiin: ”FOMO:han tarkoittaa ’fear of missing out’, eli pelkoa, että jää jostakin paitsi, eikö niin?” Viaton julkaisu veti jälleen puoleensa roppakaupalla kommentteja tähden painosta.

ADVERTISEMENT

Esimerkiksi eräs seuraajista kirjoitti: ”Pelko, että jää jostakin paitsi vai pelko, että taju menee kankaalle? Ruokkikaa nyt joku Célineä!” Toiset taas olettivat, että laulaja kärsi syömishäiriöstä. ”Hän on sairas ja tarvitsee apua! Kamalaa!” arveli yksi heistä.

ADVERTISEMENT

Eräs kommentoija sen sijaan pohti tähden mielialaa: ”Toivon vain, että Dion pysyy terveenä poikiensa vuoksi. Olen kuullut, että jotkut menettävät ruokahalunsa ja elämänilonsa läheisen kuoleman jälkeen.” Sama seuraaja kuitenkin myönsi samaan hengenvetoon, että hänellä ei ollut ”mitään hajua siitä, mitä Dionin elämässä, mielessä tai kehossa tapahtuu” – samaa voisi sanoa kriitikoista jokainen.

ADVERTISEMENT

Niinpä – kenties ainoa ihminen oikeasti tietäväinen Dionin terveydestä on hän itse. Ja kenties fanien pitäisi luottaa hänen sanaansa siitä, miten hyvällä tolalla hänen elämänsä on. Esimerkiksi toukokuussa 2019 nyt viisikymppinen Dion vaikutti olevan täysin sinut itsensä kanssa.

ADVERTISEMENT

”50. ikävuosi on monelle pelon aihe. Olen oikein onnellinen 51-vuotiaana”, paljasti Dion Voguen haastattelussa. ”Olen nyt kokeneempi ja aktiivisempi kuin koskaan aikaisemmin tanssin, treenauksen ja esiintymisen ansiosta.”

ADVERTISEMENT

Kun Voguesta kysyttiin Dionilta, millä tavoin hän on ollut vaikuttunut omista voimistaan, vastaus oli mietiskelevä: ”En nyt sanoisi olevani vaikuttunut, mutta minusta tuntuu, että minulla on enemmän vastuuta lasteni kasvatuksessa. Minun on myös tehtävä enemmän valintoja urallani, mikä on sekin tuonut lisähaastetta. Luulen, että olen tehnyt hyvää jälkeä molemmilla saroilla.”

ADVERTISEMENT

Kun vuorostaan Dionilta tiedusteltiin hänen suunnitelmiaan seuraavalle vuosikymmenelle, kertoi tähti, että hänen ykkösprioriteettinsa on varmistaa, että lapset ovat ”onnellisia ja terveitä”. Hän kuitenkin lisäsi, ettei hänellä ole aikomustakaan hidastaa vauhtia, vaan hän aikoo jatkaa luomista ja pysyä kiireisenä, sekä tietysti pitää hauskaa.

ADVERTISEMENT

Ja kiireisenä Dion näyttääkin pysyneen: heinäkuussa 2019 hän vieraili Pariisin muotiviikoilla, ja saatuaan jälleen tuta kommentteja painostaan – Radar Online -sivusto muun muassa kutsui häntä ”pelottavan laihaksi” – oli selvää, että hän osaa olla ottamatta herjauksia itseensä.

ADVERTISEMENT
ADVERTISEMENT